7.4 Mikro- ja makroroskat

OHJEEN SISÄLTÖ

Taustat ja määritelmät
Päästölähteet ja kulkeuma
Kriittiset kadut ja hot-spotit
Haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisy

---

Tausta ja määritelmät

Liikenneympäristöt ovat mahdollisesti merkittäviä vesistöön päätyvien roskien lähdealueita. Hulevedet ja tuulikulkeuma ovat sekundaaristen mikroroskien tavallisimpia kulkeutumisreittejä. Sekundaarisilla mikroroskilla tarkoitetaan jostakin suuremmasta roskasta, pinnasta tai kappaleesta hajoavia pienempiä, alle 5mm kokoisia kappaleita. Katuympäristöstä kulkeutuu roskia myös suoraan vesistöön ja näitä kutsutaan primäärilähteiksi. Katuympäristön primäärilähteitä ovat esimerkiksi ihmisten tahallinen tai tahaton roskaaminen sekä eläinten jäteastioista ympäristöön levittämät roskat. Primäärinen makroroska muuttuu katuympäristössä helposti mikroroskaksi mm. liikenteen aiheuttaman mekaanisen ja kemiallisen rasituksen takia, ellei sitä korjata pois. Mitä pienempi roska, sitä haastavampaa on hallita kulkeumaa ympäristöön.

Vaikka kaiken kokoinen muoviroska onkin pääasiallinen valtamerten ja rantojen roskatyyppi (mm. GESAMP 2015; UNEP 2016, Lebreton ym. 2018), on tässä päädytty käyttämään materialista riippumattomia käsitteitä mikro- ja makroroska, mikromuovin ja muoviroskan sijaan. Yleispiirteisemmän roska termin käyttöä tukee se, ettei katualueen suurimmaksi arvioitu mikromuovin lähde ole muovia, vaan oikeammin kumia. Lisäksi mikrokokoisten roskien materiaalin tarkka tunnistaminen on vielä haastavaa (ks. kappale Mikroroskat). Myös Julia Talvitie on päätynyt käyttämään microlitter –termiä jätevesiä käsittelevissä tutkimuksissaan (Talvitie 2018).

Joskus kokoluokituksessa mikro- ja makroroskien välissä on meso -kokoluokka (keski-, keskellä oleva), mutta tässä kaikki yli 5 mm roskat on sisällytetty makroroskiin.

Vaikkei tässä työssä ole rajattu tarkastelua mikromuoveihin tai muoviroskiin, on muovi kuitenkin nähty merkittävimmäksi materiaaliksi roskaantumisen ja ympäristövaikutusten kannalta, koska:

• se on todettu yleisimmäksi roskien materiaaliksi rantojen roskalaskennoissa ja valtamerten jätepyörteiden kartoituksissa,
• hajoaa hitaasti ja kertyy vesistöihin,
• ravintoketjuun päästessään sillä on arvioitu olevan haitallisia vaikutuksia ihmisiin ja eläimiin,
• eräät muovilaadut sisältävä itsessään haitallisia aineita,
• muoviin kiinnittyy ja se kuljettaa muita haitta-aineita. (mm. Hansen ym. 2013; GESAMP 2015; UNEP 2016, Lebreton ym. 2018)

Tutkimusten mukaan tavallisimmat meriin päätyvät muovilaadut ovat ns. valtamuoveja: polyetyleeni (PE, korkea- ja matalatiheyksinen), polyeteenitereftalaatti (PET), polypropyleeni (PP), polyvinyylicloridi (PVC), polystyreeni ja solupolystyreeni (PS, EPS) sekä polyuretaani (PUR). (UNEP 2016.)

---

Päästölähteet ja kulkeuma

Mikroroskat

Pohjoismaissa ja Euroopassa on tehty laskennallisia arvioita mikroroskien päästölähteistä. Näissä selvityksissä autonrenkaista ja tiemerkinnöistä irtoava mikromuovi- ja kumigradientti on arvioitu yhdeksi suurimmista sekundaaristen päästöjen lähteistä. Hulevedet ja ilmakulkeuma on arvioitu niiden reitiksi vesistöön. (mm. Sundt ym. 2016; Magnusson ym. 2016; Verschoor ym. 2014; Essel ym. 2015)

Kenttätutkimuksia hulevesien mikroroskista on vain muutama, eikä niissä ole pystytty erottamaan autonrengaskumia vesinäytteistä. Tosin ”mustien partikkeleiden” osuus näytteitä on ollut suurin. Lisäksi erilaiset kuidut ovat olleet hyvin yleinen roskatyyppi (Regmi ym. 2015; Jönsson 2016; Jannö 2016). Helsingin Taivallahdessa on tutkittu samanaikaisesti kaupunkialueen hulevesien mikromuovipitoisuuksia ja puhdistusta uudenlaisella hulevesien suodatuslaitteella. Tutkimuksessa selvisi, että tutkimuskohteen huleveden konsentraatio oli 57 partikkelia litrassa. Tyypillisimmät muovilaadut olivat (PE) ja polypropeeni (PP), joiden osuudet yhteensä kaikista muovilaaduista oli >97 % (Hakala ym. 2020; Pankkonen 2020).

Useimmissa hulevesitutkimuksissa analysointitarkkuus on ollut 5mm – 20um, eli näytteenottomenetelmä on rajoittunut varsin suurikokoisiin partikkeleihin siihen nähden, että autonrenkaista irtoava kumi voi olla hyvinkin pientä. Kole ym. tekemän tutkimuskatsauksen mukaan ympäristöön päässeen kumigradientin kokojakauma vaihtelee suuresti, pienimpien partikkeleiden ollessa kymmenen nanometriä ja suurimpien useita satoja mikrometrejä (Kole ym. 2017, 4).

Kumigradientin tunnistamista näytevesistä on vaikeuttanut myös se, että materiaalianalytiikka on haastavaa autonrenkaissa käytetyn kumiseoksen takia: se sekoittuu helposti tien pinnasta irtoavan bitumin ja palamistuotteiden kanssa, joita on paljon ympäristössä. Kumi, bitumi ja palamistuotteet ovat kaikki hiiltä ja hiilivetyjä. Varsinkin katupölystä, joka on peräisin PMB-asfaltilla (polymeerimodifioitua bitumi) päällystetyltä kadulta, on autonrenkaista irtoavaa kumia vaikea erottaa, koska myös bitumin sideaineessa on kumia ja muita polymeerejä.

Tiemerkinnöissä käytettävät massat ja maalit sisältävät side- ja täyteaineiden se lisäksi erilaisia polymeerejä. Katujen tiemerkinnöissä käytettävät maalit ovat pääasiassa vesiohenteisia ja ne koostuvat sideaineista, väripigmenteistä, täyttöaineista ja lisäaineista. Tiemerkintämassojen tarkka materiaalikoostumus ei ole tiedossa, vaan se on valmistajien liikesalaisuus. Karkealla tasolla tiedetään merkintämassojen sisältävän sideaineena öljyhartseja, polymeerejä ja prosessiöljyjä sekä hiekkaa runkoaineena. Massat sisältävät myös heijastavia lasikuulia, joita voidaan pitää myös hulevesiin päästessään mikroroskina. Talven aikana tienpinnasta irronnut merkintämassa on varsin tavallinen näky keväällä tienpenkan lumikinoksissa (ks. kuva 1).

Katurakentamisessa on lisääntynyt erilaisten polymeeripitoisten koristepäällysteiden, -pinnoitteiden ja -maalien käyttö. Niitä käytetään mm. keskusta-alueiden kävelykaduilla ja aukioilla koristelutarkoituksessa tai eri liikennemuotoja erottamaan. Usein niissä käytetään erilasia akryylipolymeeriseoksia, epokseja, polyestereitä ja kylmämassoja. Varsinkin kylmissä ilmasto-olosuhteissa nämä tuotteet ovat kulutukselle alttiina ja kulkeutumisreitti valmiina hulevesien mukana. Ne ovatkin samankaltaisia katuympäristön päästölähteitä kuin tiemerkintä massat ja -maalit, mutta niiden määristä ei ole vielä edes laskennallisia arviota.

Myös kadun kasvillisuusrakenteissa saatetaan käyttää mikroroskaantumista aiheuttavaa kasvualustamateriaalia ja katteita. Mikäli kasvualustassa käytetään jätevesilietettä sisältävää kompostimultaa, on siinä oletettavasti kuituja ja mikromuoveja. Jätevesiliete sisältää kuituja ja mikromuovia (Bayo ym. 2016; Talvitie 2018). Mikroroskaantumista aiheuttaa myös helposti rapautuvat kasvillisuusrakenteiden pinnoitteet, joita ovat esimerkiksi katupuiden juuristoalueille levitettävät epoksipohjaisilla aineilla kovetetut sorakatteet (ks. kuva x). Erilaisia maisema-, suodatin- juurisuoja- ja katekankaita taas käytetään rikkaruohoja vastaan ja ne levitetään maan pintakerrokseen. Kankaat ja katteet altistuvat voimakkaalle kulutukselle varsinkin katuympäristössä, joka on tässä tapauksessa yhdistelmä biologista (kasvien juuret), mekaanista (lumen paine, pintavedet ja tuuli) ja kemiallista (UV, liukkaudenehkäisyaineet) rasitusta. Kadun teknisistä istutuskankaista ja katteita erityisesti ne, jotka levitetään maan pinnalle tai pintakerrokseen, ovat alttiina hajoamaan ja kulkeutumaan pintavesien mukana eteenpäin hulevesiverkostoon tai maaperään.

Katutilaan kuuluu oleellisena osana myös siihen rajautuvien rakennusten julkisivut ja kattopinnat. Rakennusten katoilta ja julkisivupinnoista valuvat vedet ohjautuvat kadun kautta hule- tai sekavesiviemäriin. Kattopinnoilla käytetään erilaisia muovipinnoitteisia katemateriaaleja ja polymeerimaaleja. Julkisivumaalit ja rappaukset sisältävät niin ikään polymeerejä: kuituja, rakeita ja mikromuovihelmiä. Katto- ja julkisivupintoja kuluttavat useat ympäristötekijät kuten UV-säteily, sade ja tuuli. Näistä pinnoista irtoavista mikroroskien määristä ei ole Suomessa laskennallisia arvioita. Koska katto- ja julkisivupintoja on paljon, on tässä merkittävä tiedollinen puute.

Yleisesti voidaankin sanoa, että katualueelta peräisin olevien mikroroskien määristä ja kulkeutumisesta on vain vähän tutkimusta. Hulevesien sisältämistä mikromuoveista on pohjoismaissa muutamia kenttätutkimuksia, joiden pohjalta voidaan todeta, että hulevedet kuljettavat mikroroskia. Mikro- ja makroroskien tuulikulkeumasta ei juuri ole tutkimuksia.

Makroroskat

Makroroskien määristä ja laadusta on saatu tietoa rantaroskalaskennoista ja valtamerten jätepyörteistä tehdyissä kenttäkokeissa. Ocean Conservancyn yli 20 vuoden rantaroskalaskentojen top-ten roskatyypit järjestyksessä ovat: savukkeiden tumpit, ruokakääreet, muovipullot, muovipullojen korkit/kannet, muoviset kauppakassit, muut muovikassit, pillit, muoviset take-away ruokarasiat, muovikannet ja vaahtomuoviset take-away ruokarasiat (Ocean Conservancy 2018, 13). Lebretonin ym. Tyynen valtamerten roskapyörteistä keräämien näytteiden perusteella yleisin roskien materiaali on muovi (99,9%). Kokonaispainon mukaan luokiteltuna yleisin roskatyyppi oli kooltaan yli 5mm, se oli kovaa muovia ja muodoltaan levy- tai kalvomainen. (Lebreton ym. 2018, 7). Kansainväliset rantojen tai jätepyörteiden suurlaskennat eivät kuitenkaan kerro paikallisista päästölähteistä paljoakaan. Päästölähteet vaihtelevat alueittain (UNEP 2016, 36). Kuitenkin, GESAMP:n mukaan maalta on peräisin suuri osa merten roskista (GESAMP 2015, 39).

Suomessa vuonna 2014 tehdyn MARLIN –rantaroskien tutkimussiivouksen mukaan tyypillisin rantaroska oli tunnistamaton muovinkappale. Kuusi kymmenestä jätetyypistä liittyi ruokailuun, syömiseen tai juomiseen. Kolme kymmenestä roskatyypistä liittyi rakentamiseen. Syitä juuri näiden roskatyyppien yleisyyteen oli raportin mukaan rakentaminen rannan läheisyyteen sekä syöminen liikkeessä, toisin sanoen take-away elämäntapa. (MARLIN 2014).

Ainakin New Yorkissa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa on tehty katujen ja yleisten alueiden roskalaskentoja, mutta yleisesti ottaen katujen roskaisuus on erittäin vähän tutkittu aihe (Lehikoinen 2011). Suomessa tehdyistä katujen roskalaskennoista on vain vähän julkaistua tietoa. Yksi kuitenkin löytyy: Annina Lehikoisen selvitys Helsingin katujen siisteyden laatuvaatimuksista, joka sisälsi katuroskien laskennan seitsemältä kadulta. Lehikoisen katuroskalaskentojen ja kotimaisten rantaroskalaskentojen tuloksien vertailu paljastaa yhtäläisyyden: kuten MARLIN- rantaroskalaskennoissa, hyvin monet roskat tutkituilta katujaksoilta olivat muovia ja liittyivät syömiseen ja juomiseen. Lehikoisen selvityksessä hulevedet ja tuuli nousivat esiin tyypillisenä katuroskien kulkeutumisreittinä. (Lehikoinen 2011)

Katuympäristön päästölähteet ja kulkeutuminen yhteenveto

Vaikka määrällistä tietoa vesistöihin päätyvistä mikro- ja makroroskista on vähän, voidaan katuympäristön mahdolliset päästölähteet, kulkeuma ja mikroroskia synnyttävät prosessit tunnistaa. Alla olevassa kuvassa on esitetty tunnistettuja katutilan mikro- ja makroroskien päästölähteitä ja kulkeutumista ympäristöön.

L: Päästölähteet kaduilla

• julkisivu- ja kattopinnat
• kasvualustat ja katteet joissa polymeerejä
• värilliset pinnoitteet ja maamaalit
• tiemerkinnät
• renkaat
• rapautuvat maalit ja pinnoitteet kadunkalusteista ja liikennemerkeistä
• roskaaminen
• roska-astioista (mm. eläimet)

R: Reitti

• tuulen mukana
• pintavalunta maastoon/vesistöön
• viemäriä pitkin vesistöön

P: Aiheuttavat prosessit

• liikenne
  • mekaaninen, fysikaalinen ja kemiallinen kulutus
  • lumenauraus

• ympäristötekijät ja eroosio
  • UV
  • sade
  • lämpötilanvaihtelut
  • jää
  • kasvien juuret

• ihmisten käytös
  • tahaton ja tahallinen
  • tapahtumat
  • humaltuneisuus

---

Kriittiset kadut ja hot-spotit

Tutkimusten perusteella voidaan yleisesti todeta, että rantakaupungit ja niiden katualueet ovat mikro- ja makroroskaantumisen avainalueita, koska roskista suurin osa on peräisin sieltä, missä ihmisiä on paljon (rantakaupungit) ja missä he yleisimmin liikkuvat (kadut, aukiot). Eri kaduilla ja kadun osilla on kuitenkin eroja roskaantumisen kannalta. Myös ajallinen vaihtelu suurta. Näiden tunnistaminen on hallintakeinojen priorisoinnin ja suunnittelun kannalta tärkeää.

Vaikka tutkimusta on vähän, voidaan tämänhetkisten meri- ja ranta-alueilla tehtyjen tutkimusten perusteella tunnistaa riskikatuja. Roskaantumisen riski on suuri seuraavilla kaduilla ja aukiolla:

• Kadut ja aukiot minkä tahansa vesimuodostuman läheisyydessä (esim. rantapromenadit)
• Kadut ja aukiot joilla paljon liikennettä ja käyttäjiä, pääkadut ja -aukiot
• Kadut ja aukiot jotka kunnossapidon katvealueella (ei pestä ja vähän roska-astioita)
• Kadut ja aukiot joilla paljon roskaavia toimintoja ja aktiviteetteja (roskaruokapaikkoja, tori, maantason kojumyyntiä…)
• Kadut joiden hulevedet ohjautuvat suoraan putkia pitkin lähimpään vesistöön
• Työmaat kaduilla tai kadun varsilla

Näiden riskikatujen ylläpito sekä hulevesien hallinta on roskaantumisen kannalta tärkeintä. Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää ns. hot-spot katuihin ja aukioihin, joilla yhdistyvät useita edellä mainituista, esimerkiksi rannassa sijaitseva erillisviemäröity pääkatu, jolla paljon roskaavia toimintoja ja toriaukioita.

Lisäksi katualueella on ajoratojen lisäksi riskikohteita kuten:

• Lumitilat
• Toriaukiot
• Parkkipaikat- ja alueet

Katuympäristössä on myös vähäisen riskin kohteita, joilla on myös kulkeumaa ehkäisevä vaikutus. Näitä ovat mm.:

• Viherkaistat
• Istutetut tai nurmetut reuna-alueet
• Alueet joilla on käytetty läpäisevää päällystettä

Vuoden- ja vuorokaudenajoilla on myös eroa. Talvella yksi selkeä mikro- ja makroroskien kulkeutumisreitti on suora lumenajo vesistöön. Lumi sisältää paljon kiintoainesta ja roskia. Myös mikromuoveja on löydetty lumesta (Pikkarainen 2018). Kesällä taas erilaiset tapahtumat voivat aiheuttaa pistekuormitusta. Em. Lehikoisen tutkimuksen mukaan humaltuneisuus ja aamuyöhön avoinna olevat roskaruokapaikat ovat merkittäviä syitä katujen roskaamiseen (Lehikoinen 2011, 77).

---

Haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisy

Jotta paikallisiin päästölähteisiin päästäisiin käsiksi, tarvitaan ensinnäkin lisää paikallisen tason selvitystyötä päästölähteistä ja -reiteistä. Kaupungin kattava selvitys kriittisistä alueista auttaa, jotta toimia voidaan kohdentaa kustannustehokkaasti. Lisäksi selvitys voisi toimia päätöksenteon tukena.  Eri kaupungit ovat tehneet strategioita, selvityksiä ja seurantaa mm. hulevesien hallintaan ja puhtaanapitoon liittyen. Näitä olisi tarpeen täydentää mikro- ja makroroskien osalta.

Katualueen makroroskien ehkäisy

Kaupungeissa tavallisin roskien leviämisen hallintakeino on yleisten alueiden puhtaanapito. Varsinkin makroroskien osalta nykyaikainen puhtaanapitokalusto on varsin tehokasta. Monissa kaupungeissa on myös tehokkaat puhtaanapidon järjestelyt, johon kuuluu suorittavien töiden lisäksi alueiden hoitoluokituksen suunnittelua, seurantaa ja laadunvarmistusta. Ranta-alueet ja herkät vesistökohteet voisi huomioida näissä paremmin. Esimerkiksi rantakatujen hoitoluokituksia voisi nostaa, vaikkei ne sijoittuisi ydinkeskustaan tai merkittäviin turistikohteisiin, jotka ovat perinteisesti olleet luokituksissa korkeimmalla. Puhtaanapitotoimia tulisi lisätä vesistöihin, rantapenkereille ja ojiin.

Koska Suomessa tehtyjen rantaroskalaskentojen perusteella rakennusjäte on yksi merkittävimmistä roskatyypeistä, tulisi katurakennustyömaiden jätehuoltoon kiinnittää huomiota. Kaupungit voivat vaikuttaa rakennustyömaiden jätehuoltoon esimerkiksi vaatimalla saneeraus- ja uudiskohteiden työselityksiin roskaamista ehkäiseviä toimia ja määrittelemällä työmaiden vastuut tarkemmin.

Lumenkäsittelymenetelmiin tulisi myös kiinnittää huomiota. Varsinkin vilkkaiden keskustan katujen lumien käsittelemätön dumppaus vesistöön tulisi lopettaa ja tilalle etsiä muita vaihtoehtoja. Lumenläjitysalueiden sulamisvesien laadullista hallintaa tulisi myös kehittää, varsinkin jos ne sijoittuvat lähelle vesistöä. Kesäaikana taas puhtaanapitoa tulisi kohdentaa hyvinkin joustavasti tapahtumien ja säiden mukaan. Myös roska-astioiden täsmäsijoittelu vuodenaikojen mukaan sekä eri roska-astiatyyppien tehokas käyttö voi vaatia kaupunkikohtaiset ohjeet ja suunnitelmat. Tästä esimerkkinä Hanne-Elina Purolan Oulun kaupungille tekemä roska-astioiden sijoittelun ohjeistus ja sijoittelusuunnitelma (Purola 2013).

Katualueen mikroroskien ehkäisy

Makroroskien vähentäminen vaikuttaa myös suoraan kadulla syntyvän sekundaarisen mikroroskan määrään, koska rapautuvaa ainesta on vähemmän. Lisäksi monet edellä mainitut makroroskaantumista ehkäisevät toimet vähentävät myös primääristen mikroroskien leviämistä. Tästä esimerkkinä paremmat lumenkäsittely- ja puhtaanapitomenetelmät, joilla saadaan hulevesistä suodatettua suurempien roskien lisäksi primäärisiä katujen mikroroskia, kuten rengaspartikkeleita, tiemerkintämassoja ja vaatekuituja.

Norjan mikromuoviselvityksessä Sundt ym. ovat esittäneet erilaisille mikromuovipäästöille potentiaalisia hallintakeinoja. Niistä voi nostaa esiin seuraavat, jotka liittyvät liikenne- ja katusuunnitteluun sekä yleisten alueiden ylläpitoon:

• Vaikuttaminen liikennemääriin (Reduce road traffic)
• Katujen tehostettu peseminen (Road cleaning)
• Kehittyneemmät päällysteet ja hulevesien laadullinen hallinta (Improve road surface and sewers)
• Vaikuttaminen ajonopeuteen ja –tapaan (Eco driving)

(Sundt ym. 2016, 29-38)

Suomen ympäristökeskus on nostanut liikennealueiden hulevesien laadullisen hallinnan yhdeksi tärkeäksi mikromuovipäästöjen ehkäisykeinoksi (Setälä ym. 2017; SYKE 2018). Myös erilaisia ratkaisuja on tarjolla avoimista kosteikoista ja biosuodattamoista erilaisiin maanalaisiin suodatuslaitteisiin. Esimerkiksi em. Helsingin Taivallahden pilotissa testattavan suodatusratkaisun mikromuovin reduktio tulevasta hulevedestä oli biohiilen osalta 83% ja suodatushiekan osalta 98%. Lisäksi laiteeseen kertyi huomattava määrä makroroskia, tosi tarkempia lukuja suurten roskien reduktiosta ei ole, koska tutkimus keskittyi mikromuoveihin (Hakala ym. 2020; Pankkonen 2020).

Katusuunnittelussa tulisi myös kiinnittää huomiota materiaalivalintoihin. Esimerkiksi muovi mahdollistaa plastisia muotoja, värejä ja kontrasteja, mutta katuympäristössä muovi muuttuu helposti mikroroskaksi, kun erilaiset ympäristötekijät rapauttavat tuotteita. Tästä syystä olisi riskittömämpää välttää helposti rapautuvia ja mikroroskaksi muuttuvia materiaaleja kohteissa, jotka ovat eroosioherkkiä, vastaanottavat voimakasta UV-säteilyä ja ovat alttiina biologiselle, mekaaniselle ja kemiallinen kulutukselle.

---

Kirjoittanut Olli Hakala
Syyskuu 2020

---

Lähteet:

Bayo, J. & Olmos, S.  & López-Castellanos, J. & Alcolea, A. 2016. Microplastics and microfibers in the sludge of a municipal wastewater treatment plant. Sus. Dev. Plann. Vol. 11, No. 5 (2016) 812–821.

Essel, R.& Engel, L. & Carus, M. & Heinrich, R. 2015. Sources of microplastics relevant to marine protection in Germany. nova-Institut GmbH. 64/2015. ISSN 1862-4804.

GESAMP 2015. Sources, fate and effects of microplastics in the marine environment: A global assessment. Reports and studies 90. International Maritime Organization. ISSN: 1020-4873

Hansen, E. & Nilsson, N.E. &  Lithner, D. & Lassen, C. 2013. Hazardous substances in plastic materials. COWI/Danish Technological Institute.

Hakala, O. & Pankkonen, P. & Sorvari, O. & Ignatius, S. 2020. UUDEN HULEVESIEN SUODATUSRATKAISUN MIKROMUOVIEN PUHDISTUSTEHO IN SITU -OLOSUHTEISSA. Helsingin kaupunki, Smart & Clean Hule -hanke.

Jannö, A. (2016). Förekomst av mikroplast i dagvatten från väg och trafik i Göteborg – Provtagning och analysering. Examensarbete. Institutionen för biologi och miljövetenskap, Göteborgs universitet.

Jönsson, R. 2016. Mikroplast i dagvatten och spillvatten – Avskiljning i dagvattendammar och anlagda våtmarker. Examensarbete. Institutionen för geovetenskaper, Uppsala universitet. UPTEC W 16 030, ISSN 1401-5765.

Kilponen, J. (2016) Microplastics and harmful substances in urban runoffs and landfill leachates. Possible emission suorces to marine environment. Bachelor`s Thesis. Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Technology. 69 s.

Lebreton, L. & Slat, B. & Ferrari, F. & Sainte-Rose, B. & Aitken, J. & Marthouse, R. & Hajbane, S. & Cunsolo, S. & Schwarz, A. & Levivier, A. & Noble, K. & Debeljak, P. & Maral, H. & Schöneich-Argent, R. & Brambini, R. & Reisser, J. 2018. Evidence that the Great Pacific Garbage Patch is rapidly accumulating plastic. Scientific Reports. 2018. 10.1038/s41598-018-22939-w.

Lehikoinen, A. 2011. Kadun siisteyden laatuvaatimukset. Diplomityö. Aalto-yliopisto, Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka.

Magnusson, K. & Eliasson, K. & Fråne, A. & Haikonen, K. & Hultén, J. & Olshammar, M. & Stadmark, J. & Voisin A. 2016. Swedish sources and pathways for microplastics to the marine environment Swedish Environmental Protection Agency. C 183.

Ocean Conservancy 2018. International Coastal Cleanup, Report 2018.

Pankkonen, P. 2020. Urban stormwater microplastics – Characteristics and removal using a developed filtration system. Aalto University, Water and Environmental Engineering, Master’s Thesis.

Pikkarainen, H. 2018. Puhdas kuin lumi. Pro gradu. Helsingin yliopisto.

Purola, H-E. 2013. Oulun kaupungin yleisten alueiden roska-astiaselvitys – roska-astioiden sijoittelun ohjeistus ja sijoittelusuunnitelma. Opinnäytetyö. Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

Regmi, B. & Talvitie, J. & Salminen, P. & Klingstedt, F. 2015. Micro litters in storm waters. A case study: City of Turku. City of Turku Environmental Publications 2/2015, 15 s.

Setälä, O. & Fjäder, P. & Hakala, O. & Kautto, P. & Lehtiniemi, M. & Raitanen, E.& Sillanpää, M. & Talvitie, J. & Äystö, L. 2017. Mikromuovit riski ympäristölle. SYKE Policy Brief. ISBN 978-952-11-4666-4.

Sundt, P. & Schulze, P-E. & Syversen F. 2016. Primary microplastic-pollution: Measures and reduction potentials in Norway. Norwegian Environment Agency, Miljødirektoaret.

SYKE 2018. Asiantuntijalausunto eduskunnan ympäristövaliokunnalle 28.2.2018. E 5/2018 vp Valtioneuvoston selvitys: Kiertotalouspaketti 2018. SYKE-2018-J-45.

Talvitie, J. 2018. Wastewater treatment plants as pathways of microlitter to the aquatic environment. Aalto University, Department of Built Environment. Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS, 86/2018.

Verschoor, A. & Poorter, L.d. & Dröge, R. & Kuenen, J. & Valk, E.d. 2014. Emission of microplastics and potential mitigation measures – Abrasive cleaning agents, paints and tyre wear. National Institute for Public Health and the Environment (RIVM). Letter report 2016-0026