5.1 Geometrinen suunnittelu

OHJEEN SISÄLTÖ

Mitoitusperusteet
Vaakageometria eli kadun linjaus
Pystygeometria eli kadun tasaus

Ajoradan sivu- ja viettokaltevuudet
Ajoradan sivukaltevuusmuutokset
Ajoradan kaarrelevennys pienisäteisissä kaarteissa
Erotuskaistan ja keskikaistan mitoitus


Kadun geometrian suunnittelussa pitää ottaa huomioon kadun moninaiset tehtävät ja ominaispiirteet:

  • asema katuverkossa (toiminnallinen luokka)
  • viereinen maankäyttö (aluetyyppi, topografia)
  • eri kulkumuodot ja oleilu
  • runsas varuste- ja laiteinfra niin kadun alla kuin päällä
  • jakelu- ja huoltoliikenne (citylogistiikka)
  • koneellisen kunnossapidon vaatimukset
  • uudiskohde / saneeraushanke.

Kadun geometrisen suunnittelun olennaisina lähtökohtina ovat mitoitusnopeus, mitoittavat liikenne­yksiköt ja käytettävissä oleva tila. Jossain määrin vaikuttavat liikennemäärät ja kunnossapitokaluston tilantarve. Pystygeometriaan vaikuttaa osaltaan kadun suuntainen vesihuoltoverkosto (esim. vietto­viemärit).

Kadun tulee välittää sillä kulkeva liikenne sujuvasti, mutta kuitenkin niin, että liikenteen turvallisuus ei tarpeettomasti vaarannu. Nämä tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia ja niiden painotus riippuu katuluokasta ja liikennemäärästä. Liityntäkaduilla (tonttikaduilla) on ympäristö ja liikenneturvallisuus keskeistä: ajo­nopeuksien pitää olla pieniä ja liikenteen sujuvuuden painoarvo on vähäinen. Pääkaduilla ja kokoojakaduilla sujuvuus nousee liikenneturvallisuuden rinnalle liikenteellisenä tavoitteena.

Mitoitusnopeus riippuu kadun luokasta (liikenteellinen tehtävä) sekä suhteesta maankäyttöön taulukon 1 mukaisesti. Lihavoituna on esitetty yleisimmin kysymykseen tuleva rajoitus. Alempia arvoja käytetään erityistä huomioita edellyttävien kohteiden (koulut, päiväkodit, palvelutalot jne.) ja vaarallisiksi koettujen paikkojen yhteydessä. Ylempien arvojen käyttäminen edellyttää erityisen turvallisia jalankulun ja pyöräilyn risteämisjärjestelyjä.

Taulukko 1: Nopeustason määrittäminen maankäytön ja liikenteellisen tehtävän avulla.
(Tiehallinto 2009. Muokattu)

Liikenteellinen tehtävä

Liityntäkatu

Kokoojakatu

Pääkatu

Suhde maankäyttöön

PALVELEE MAANKÄYTTÖÄ

Suorat tonttiliittymät. Esimerkiksi taajaman keskustakatu.

20 … 30 … 40

30 … 40

30 … 40

LÄPIKULKU

Maankäyttöalueen keskellä,
risteävää jk+pp-liikennettä,
tontit liittyvät sivukatujen kautta

30 … 40 … 50

30 … 40 … 50

OHIKULKU

Maankäyttöaluetta sivuava,
vähän jalankulkua ja pyöräilyä, tontit liittyvät sivukatujen kautta

30 … 40 … 50

40 … 50 … 60


Kadun linjaus määrätään pituussuuntaisen, yleensä ajoradan keskilinjalle sijoitettavan mitta­linjan avulla. Linjaus muodostuu suorista (Sr) ja ympyränkaarista (R). Linjaukseen vaikuttavat mm. liittymien sijainti, tasausviivan muoto, näkemät ja erityisesti tavoiteltava nopeustaso. Olemassa olevan asemakaavan yhteydessä linjausta määrää katualueen muoto.

Siirtymäkaaria (klotoideja) ei katugeometriassa yleensä ole tarvetta käyttää eikä katualueen muoto sitä edes välttämättä mahdollista. Klotoidin tarve kadun vaakageometriaan voi tulla katu­alueelle sijoittuvan raitiotien geometrian myötä. Myös moottori­kaduilla, joiden mitoitus­nopeus on > 60 km/h, voi klotoidi tulla kysymykseen. Niiden geometrinen suun­nit­telu on perus­teltua tehdä maantieohjeistuksen mukaan.

Linjauksen kaarresäde R määritetään mitoitusnopeuden ja ajoradan sivukaltevuuden (q) perusteella. Geometrian tulee olla myös kaikkialla sellainen, että pysähtymisnäkemä saavutetaan. Kaarresäteiden minimiarvot on esitetty taulukoissa 2 ja 3, joiden arvot perustuvat Väyläviraston ohjeistamiin ja suosittamiin sivukitkakertoimiin. Kaarresäde ohjaa osaltaan ajonopeutta eikä ohjearvoja merkittävästi suurempia kaarresäteitä tulisi käyttää.

Taulukko 2: Linjauksen kaarresäteen ajodynamiikan mukaiset minimi- ja ohjearvot yksipuolisessa kaarre­kallistuksessa

Kaarresäde (m)

Sivukaltevuus (%)

30 km/h

40 km/h

50 km/h

Minimi

Ohjearvo Minimi Ohjearvo Minimi

Ohjearvo

3

30 60 – 100 60 100 – 200 100 175 – 300
4 30 50 – 100 50 90 – 200 90

150 – 300

Pääkatujen ja yleensä myös kokoojakatujen geometria perustuu ajodynaamiseen mitoitukseen varsinkin, jos mitoitusnopeus on ≥ 40 km/h. Erityisesti vilkasliikenteisillä kaduilla on syytä noudattaa taulukoiden 2 ja 3 arvoja, jotta liikennevirta voi edetä sujuvasti nopeutusrajoituksen mukaisesti. Mitoitus­nopeuden ollessa 60 km/h tai sitä suurempi tehdään katujen vaakageometrian suunnittelu Väylä­viraston maantieohjeiden mukaan.

Kaduilla käytetään mm. kuivatussyistä tai kadunviereisten tonttien korkeusaseman takia kaarteissa varsin yleisesti ajo­dynamiikan vastaista sivukaltevuusjärjestelyä, joka pitää ottaa huomioon kaarresäteen valinnassa. Nämä tapaukset ovat:

  • 2-puolinen kallistus (harjakalteva) kaarteessa
  • 1-puolinen kallistus “väärin päin” kaarteessa

Taulukko 3: Kaarresäteen ajodynamiikan mukaiset minimiarvot kaksipuolisesti sivukallistetussa (harjakalteva) kaarteessa

Kaarresäde (m)

Sivukaltevuus (%)

30 km/h 40 km/h 50 km/h

Minimi

Ohjearvo Minimi Ohjearvo Minimi

Ohjearvo

3 50 100 – 150 100 200 – 300 200

350 – 500

Katujen harjakalteva kaarre kannattaa tehdä samalla 3 % sivukaltevuudella kuin jota käytetään tavallisimmin myös linjauksen suorilla osuuksilla. Yksipuolisesti kallistetussa kaarteessa on vastaavasti myös edullista käyttää 3 % sivukaltevuutta, koska tällöin sivukaltevuuden muutosjärjestely koskee vain toista ajokaistaa.

Liityntäkatu- ja varsinkin piha- ja hidaskatu­nopeuksilla 10–30 km/h ei ajodynamiikka juurikaan vaikuta linjauksen suunnitteluun, vaan geometria määritetään mitoitusajoneuvon ajoura­tarkastelulla. Vähä­liikenteisellä kadulla kaarresäteet voivat olla hyvinkin pieniä, mutta tällöin pitää varmistaa, että pieni­säteinen kaarre on havaittavissa hyvissä ajoin. Lisäksi pitää varmistaa tarvittaessa kaarrelevityksin, että esimerkiksi pelastusajoneuvot mahtuvat ajamaan kyseisessä kaarteessa.

Tasoliittymien kohdalla (lukuun ottamatta kiertoliittymiä) vaakageometriaan kohdistuu linjaosuutta suurempia vaatimuksia esimerkiksi liittymisnäkemävaatimusten vuoksi. Tämän vuoksi tasoliittymien kohdalla kaarresäteiden miniarvojen tulee olla 1,5–2-kertaisia linjaosuuteen nähden.

Pääkadut suunnitellaan siten, että

  • valitun enimmäisnopeuden noudattaminen tuntuu luontevalta
  • poikkileikkauksen ja linjauksen mitoituksen (kaarresäteet) on oltava sopiva nopeusrajoitukseen nähden

Kokoojakadut suunnitellaan siten, että

  • valitun enimmäisnopeuden noudattaminen tuntuu luontevalta
  • linjauksen on oltava sellainen, ettei synny vaikutelmaa nopeusrajoitusta korkeammasta liikenteellisestä standardista

Liityntäkatujen suunnittelussa on tavoitteena, että

  • valitun enimmäisnopeuden alittavat kaikki ajoneuvot
  • linjauksen mutkittelua ja jyrkähköjä kulmia suositaan
  • pitkiä suoria katuosuuksia ei käytetä

Teollisuusalueen kadut suunnitellaan siten, että raskaan liikenteen ajo- ja kääntymismahdollisuudet ovat sujuvat.


Kadun pystygeometrialla eli tasauksella tarkoitetaan kadun pinnan korkeusasemaa ja sen vaihtelua kadun pituus­suunnassa. Tasauksen suunnitteluun vaikuttavat suunnittelukohteen topografian lisäksi mitoitus­nopeus, katua rajaavien tonttien tasot, pintakuivatus, esteettömyys sekä kadun alapuolinen vesihuoltoinfra.

Tasaus suunnitellaan suorista ja pyöristyskaarista muodostuvana tasausviivana, joka osoittaa yleensä ajoradan mittalinjan teoreettisen korkeuden. Tasausviiva voidaan sijoittaa myös muuhun ajoradan korkeusasemaa hyvin kuvaavaan paikkaan, ja näin meneteltäessä se on merkittävä poikkileikkaukseen erityisen selkeästi.

Suoran tasauksen jaksoille suunnitellaan aina pituuskaltevuutta (i) pintakuivatuksen vuoksi. Pituus­kaltevuus kannattaa pyrkiä pitämään 1–3 %:n välillä (0,01…0,03), koska jyrkemmillä arvoilla ajo­turvallisuus ja kadun toimivuus alkavat heiketä. Pintavesien poisjohtamisen takia pituuskaltevuuden tulisi olla reuna­tuellisessa poikkileikkauksessa vähintään 0,7 % (ehdoton minimi 0,5 %).

Pituus­kaltevuuden enimmäisarvot määräytyvät pääkaduilla siten, että raskaiden ajoneuvojen nopeudet ylämäessä eivät alita haluttua tasoa. Paikalliskaduilla ratkaisevaa on ajoneuvojen liikkeellelähtökyky talviolosuhteissa sekä jalankulun ja pyöräilyn turvallisuus ja liikkumis­mukavuus. Lisääntyvässä määrin on tarpeellista ja perusteltua ottaa myös esteettömyyttä huomioon. Tasoliittymien ja pysäkkien kohdat edellyttävät maltillisia kaltevuuksia.

Taulukossa 4 on esitetty suositeltavat pituuskaltevuuden (i) enimmäisarvot kahta metriä suuremmilla ja pienemmillä korkeuseroilla (h) sekä liittymien kohdalla. Liittymien kohdalla tarvitaan linjaosuutta pienempiä arvoja, jotta liikkeellelähtö, kiihdyttäminen ja jarruttaminen onnistuu myös liukkaissa oloissa.

Taulukko 4: Suositeltavat ajoradan pituuskaltevuuden enimmäisarvot eri korkeuseroilla

Mitoitusnopeus km/h

Pituuskaltevuus   i -max %

h ≤ 2 m

h > 2 m

Liittymässä

30

12 10

6

40

10 8

5

50

8 7

4

60 7 7

4

HUOM! Jalankulku- ja pyöräteillä suositeltava pituuskaltevuus on enintään 5 %. 8 % ylittäviä arvoja ei tulisi käyttää lainkaan.

Mikäli kadulla on joukko­liikennettä, tulee kadun pituuskaltevuuden olla enintään 7 %. Linja-auto­pysäkkien kohdalla kadun pituuskaltevuus saa olla enintään 4 %, jotta pysäkille tuleminen ja lähteminen onnistuu myös liukkaimmilla keleillä. Suositeltava enimmäisarvo on 2,0 % ja yli 3 %:n pituuskaltevuus edellyttää tehostettua liukkaudentorjuntaa. (Suomen paikallisliikenneliitto 2008)

Jos kadulla tai sen välittömässä läheisyydessä on pyörätie, ei sen tasaus saisi olla kadun ajorataa jyrkempi. Tasapuolisuusnäkökulman lisäksi on vaarana, että pyöräilijä siirtyy ajoradalle heikentäen liikenne­turvallisuutta. Varminta on käyttää tällaisessa tapauksessa taulukossa 4 esitettyjä pyöräteille suositeltuja enimmäisarvoja.

Suoran tasauksen jaksojen taitekohdissa voidaan pituuskaltevuuden eroja tasoittaa pyöristys­kaarilla (S), joina käytetään ympyränkaaria. Kuperan pyöristyskaaren säteen vähimmäisarvo määräytyy linja­osuudella pysähtymisnäkemän ja tasoliittymien kohdalla (lukuun ottamatta kiertoliittymiä) liittymis­näkemän perusteella (taulukko 5). Koska katujaksot ovat yleensä valaistuja, voidaan koveran pyöristyksen minimisäde puolestaan määrittää ajodynamiikan perusteella (taulukko 5).

Pienillä mitoitusnopeuksilla tulee välttää pyöristyskaaren minimiarvoja, mikäli pyöristettävän taitteen kulma on erittäin suuri tai kovin vähäinen. Suunnittelussa tulisi pyrkiä siihen, että pyöristyskaaren pituudeksi tulisi vähintään 10 m. Pienet, alle 2 %:n kulmamuutokset voidaan liityntäkaduilla suunnitella murtoviivana ilman pyöristyskaarta. Katujen linjaosuuksilla tulee välttää ylisuuria pyöristyskaaria, koska ne voivat aikaan saada pitkiä tasaisia alueita mahdollisine pintakuivatusongelmineen.

Alle 30 km/h nopeustason väylillä voidaan sekä kuperan että koveran pyöristyssäteen miniminä käyttää arvoa S = 60 m, joka mahdollistaa kunnossa­pitokaluston kulun. Linja-autoreitillä tulee kuperan pyöristys­säteen olla vähintään Skup = 100 m ja koveran pyöristyssäteen vähintään Skov = 150 m (Suomen Paikallis­liikenneliitto ry 2008).

Taulukko 5: Kadun tasauksen kuperan ja koveran pyöristyssäteen vähimmäisarvot

 

Mitoitus-
nopeus (km/h)

Kupera S
linjaosuudella
Kupera S
tasoliittymän kohdalla
Kovera S
Ohjearvo Ehdoton minimi Ohjearvo Ehdoton minimi Ohjearvo

Ehdoton minimi

30

200 60 750 350 150

60

40

350 150 1300 750 250

100

50

800 450 2500 1500 400

200

Kadun tasaus suunnitellaan ja esitetään pituusleikkauksessa, jonka mittakaava on korkeus­suunnassa 10 kertaa suurempi kuin pituussuunnassa. Tavallisin mittakaava on 1:1000 / 1:100. Suoran tasauksen jaksojen pituuskaltevuuksien arvot (i) ilmaistaan yleensä desimaalilukuna, esimerkiksi 3 % = 0,030 (Kuva 1).

Kuva 1: Esimerkki kadun tasauksen esittämisestä

Kadun alapuolinen laiteinfra – erityisesti vesihuolto – voi joissain tapauksissa määrätä kadun korkeus­asemaa ja pinnan muotoa:

  • Viemärit ja vesijohdot vaativat peittosyvyyttä pakkasta vastaan
  • Viettoperusteisesti toimivat viemärit (sv, jv) ohjaavat kadun pintaa (TSV:tä) saman suuntaiseksi viemäriputkien kanssa (Kuva 2)

Kuva 2: Kadun alapuolinen vesihuoltoinfra voi vaikuttaa kadun pinnan muotoon ja korkeusasemaan


Kadun pinnan sivukaltevuudella tarkoitetaan ajoradan pinnan kaltevuutta kohtisuoraan linjausta vastaan. Sivukaltevuuden symboliksi on vakiintunut q. Kadun pinta suunnitellaan sivusuunnassa viettäväksi kuivatus- sekä ajodynaamisista syistä.

Yksiajoratainen katu suunnitellaan suorien jaksoilla yleensä ns. harjakaltevaksi eli kaksi­puolisesti kadun keskeltä ulospäin viettäväksi sivukaltevuuden arvolla q = 3 %. Kaksiajo­rataisella kadulla molemmat ajo­radat ovat yksipuolisesti kaltevia keskiviivasta poispäin viettäen. Vaikeissa maasto-olosuhteissa tai saneerauskohteissa sovittamista ympäristöön voidaan tarvittaessa helpottaa vaihtelemalla sivu­kaltevuutta (1–5 %) ja valitsemalla tarpeen mukaan yksi- tai kaksipuolinen sivukaltevuus. Kaarre voidaan suunnitella kaksipuolisesti kaltevaksi, jos kaarresäde on mitoitusnopeuteen (nopeusrajoitukseen) nähden suuri.

Erityisesti kapeat ajoradat on usein perusteltua tehdä yksipuoliseen kaltevuuteen. Se voi helpottaa sivukaltevaan maastoon sovittamista tai pintakuivatusjärjestelyjä. Reunatuellisessa poikkileikkauksessa tarvitaan hulevesikaivoja vain ajoradan toisessa reunassa, mikä hyödyttää erityisesti, jos kallionpinta on lähellä. Kapea ajorata on myös päällystysteknisesti edullisempaa tehdä yksipuoliseen kaltevuuteen.

Ajodynaaminen mitoitus mahdollistaa pienten kaarresäteiden käytön ja tällöin ajorata suunnitellaan katulinjan kaarteen kohdalla yksipuolisesti kaltevaksi ja sisäkaarteeseen päin viettäväksi. Esimerkiksi tultaessa suoralta kaarteeseen muuttuu ajoradan harjakalteva pinta kaarteen suunnan ja kaarresäteen mukaan yksipuoliseen kaltevuuteen kuvan 3 mukaisesti. Koska eri ajosuuntien kaistat toimivat kaarteessa ajodynaamisesti erilailla, voi niiden sivukaltevuus olla erilainen. Siksi suunnitelma­piirus­tuksissa sivukaltevuuden symboliin q lisätään yleensä alaindeksi v tai o sen mukaan, kumman puolen kaista paalutussuuntaan nähden on kyseessä.

Kuva 3: Ajoradan pinta kallistetaan usein kaarteessa yksipuoliseen sivukaltevuuteen

Sivukaltevuuksien vähimmäis- ja enimmäisarvot määräytyvät kuivatus-, ajodynaamisten ja turvallisuus­näkökohtien perusteella. Vähimmäisarvo on yleensä 3 %. Enimmäisarvo on normaalisti pääkaduilla 6 % ja paikalliskaduilla 5 %.

Viettokaltevuuden (pituus- ja poikkikaltevuuden yhteiskaltevuuden) vähimmäisarvon tulee olla kuivatus­syistä sama kuin sivukaltevuudella. Ongelmallisissakin paikoissa tulee pyrkiä vähintään 1,5 %, poikkeuk­sellisesti 0,5 %, viettokaltevuuteen. Enimmäisarvoina pidetään seudullisilla pääkaduilla 7 % ja muilla kaduilla 10 % (lyhyellä matkalla max. 12 %). Pituus- ja sivukaltevuuden ohjeelliset enimmäisarvot eivät saisi esiintyä samalla kohtaa, koska se johtaa viettokaltevuuden sallitun maksimiarvon ylittymiseen. Esteetöntä ympäristöä tavoiteltaessa ei viettokaltevuus saa ylittää arvoa 8 %.

Tasoliittymien kohdalla viettokaltevuus saa olla enintään 6 %. Liittymien kohdalla riittävä viettokaltevuus ja hulevesien oikea viettosuunta varmistetaan tasauspiirustuksin. Samoin viettokaltevuus tulee tarkistaa niissä kohdissa, joissa sivukaltevuuden suunta muuttuu ja poikkileikkauksessa on reunakivi.


Sivukaltevuuden muutoksien suunnittelu tapahtuu samalla tavalla kuin tiensuunnittelussa. Kuivatus­näkökulmasta tulee välttää sivukaltevuuden q = 0 % sijoittumista kohdalle, jossa pituuskaltevuus on erittäin pieni (esim. koveran pyöristyksen pohja). Suuren pituus­kaltevuuden kohdalla tulee varmistaa, ettei sivukaltevuuden muutos aikaan saa pituus­kaltevuuden ohjearvon ylittymistä ajoradan reunassa.

Sivukaltevuuden muutoskohdissa ajoneuvo matkustajineen joutuu poikittaiseen kiertoliikkeeseen
(= rotaatio), joka voi olla vaarallista tai tuntua epämiellyttävältä, jos kaltevuuden muutosmatkat ovat liian lyhyet. Ajodynaaminen näkökulma (nousuviiste ja kulmanopeus) vaikuttaa käytännössä vasta ajo­nopeudesta 30 km/h ylöspäin ja otetaan huomioon sivukaltevuuden muutosmatkan vähimmäis­pituudessa taulukon 6 mukaisesti.

Taulukko 6: Katuajoradan sivukaltevuuden muutosmatkan vähimmäispituus

Sivukaltevuuden muutosmatkan vähimmäispituus (m / 1%:n muutos)

Mitoitusnopeus

Ajodynaaminen minimi

Suositusminimi

40 km/h

2 m

4 m

50 km/h

2,5 m

5 m

60 km/h

3 m

6 m

Kuivatus- ja ulkonäkösyistä suositellaan sivukaltevuuden muutosmatkan pituudeksi kaksi kertaa ajo­dynaamista minimiä pidempiä matkoja. Mikäli ajoradan reunan etäisyys tasausviivasta ylittää 4 m, on sivukaltevuuden muutosmatkan vähimmäispituus syytä määrittää yli 40 km/h mitoitusnopeuksilla maantiesuunnitteluohjeistuksen mukaisesti.


Ajorataa voidaan joutua leventämään kaar­teessa, koska siinä liikkuvan ajo­neuvon kiin­teät takapyörät kulkevat pienempi­säteis­tä kaarta pitkin kuin kääntyvät etu­pyörät. Jos mitoitus­ajo­neuvona on linja-auto, joudutaan pieni­säteisissä kaarteissa leventämään ajora­taa jopa 1,5–2 m kaistaa kohti.

Asia koskee tyypillisesti alhaisen ajo­no­peu­den katuja, joissa kaarresäteet ovat pieniä. Kuvaa 4 voi käyttää asian tarkistamiseen, mutta tarkempi mitoitus on syytä tehdä ajo­ura­tarkas­teluohjelmistoilla.

Mikäli ajokaistoja päädytään leventämään kaar­teen kohdalla, pitää muutosmatkasta tehdä riittävän pitkä toimivuus, ajo­mukavuus ja ulko­näkösyistä. Levennys sijoitetaan yleensä sym­metrisesti ajoradan kumpaankin reunaan siten, että ajokaistat ovat täysilevyisiä ympy­rän­kaaren alkaessa. (TVH 1984, Tielaitos 1991)

Kaarrelevennyksen muutosmatkan ohje­arvo on mitoitusnopeuden mukainen metrimäärä (km/h ≈ m), mutta vähintään 40 x ajoradan levennys (kuva 5). Muutosmatkan pituuden voi määritellä myös tapauskohtaisesti ajouratarkastelu­ohjelmistoilla.

Kuva 4: Ajoradan ohjeellinen levennys kaarteessa (Tielaitos 1991)

Kuva 5: Ajoradan levennyksen muutosmatka (TVH 1984)


Kadun viihtyisyys ja turvallisuus edellyttävät tila­varauksia myös esimerkiksi erotuskaistoille, korokkeille, viherkaistoille, liikenteen­ohjaus­laitteille sekä kadunkalusteille ja -varusteille. Myös lumitilan tarve tulee ottaa huomioon. Mitä lähempänä kaupungin tai taajaman keskustaa ollaan, sitä useamman tarpeen kesken on katutila jaettava.

Erotuskaistan tehtävänä on erottaa eri liikennemuotoja toisistaan pää- ja kokooja­kaduilla: esimerkiksi ajorata erotetaan jalankulku- ja pyörätiestä tai pyörätie jalkakäytävästä. Erotus­kaistoja voidaan käyttää myös teollisuusalueiden tonttikaduilla ja piha- tai hidaskatu-ratkaisuissa.

Erotuskaistalle voidaan sijoittaa liikennemerkkejä, valaisinpylväitä ja istutuksia sekä varastoida lunta talviaikana. Erotuskaistan leveyteen vaikuttavat samat seikat kuin keski­kaistoilla. Erotuskaistan tyypillisiä leveyksiä on esitetty taulukossa 7.

Taulukko 7: Erotuskaistan tyypillisiä leveyksiä

Erotuskaista

Pääkatu
(m)

Kokoojakatu
(m)

Korottamaton, istutettu

> 4,0

> 3

Korotettu, istutettu

3,0 … 4,0

2,0 … 3,0

Korotettu, kivetty

1,0 … 1,5

0,5 … 1,0

Linja-autopysäkin kohdalla

3,0 … 5,25

2,5 … 4,75

Pysäköintitaskujen yhteydessä

2,5 … 3,5

Keskikaistoja voidaan käyttää neljä- tai useampikaistaisilla väylillä. Ne ovat leveydeltään tavallisesti 1,5–5,0 m. Leveyteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. mitoitusnopeus, käytettävissä oleva tila ja kadun sijainti, valaisinpylväiden ja liikenteen ohjauslaitteiden sekä suojateiden sijainti, lisäkaistojen tarve liittymissä ja kuivatusjärjestelyt sekä tehdäänkö keskikaista korottamattomana vai korotettuna (taulukko 8).

Keskikaistan pintamateriaali vaikuttaa leveyteen. Esimerkiksi nurmetetun välikaistan pitää olla vähintään 2 m leveä, jotta nurmi on elinkelpoinen ja kunnossa­pidettävissä. Kivetty ratkaisu voidaan tehdä selvästi kapeampana kuin nurmetettu. Keskikaistalle tulevat pylväät, liikenne­merkit ja vastaava laiteinfra vaikuttavat osaltaan vähimmäisleveyteen. Joskus käytettävän katupuun latvus voi kasvaa niin leveäksi (yli 5 m), että se kannattaa ottaa huomioon jo poikkileikkaussuunnittelussa.

Piennarta käytetään katupoikkileikkauksessa, jossa ajoradan reunassa ei ole reunatukea. Sitä voidaan käyttää myös pääkaduilla, joiden ohjenopeus on yli 50 km/h. Pientareen leveys riippuu liikenteen ajonopeudesta, turvallisuusvaatimuksista sekä rakenteellisista näkökohdista. Leveys vaihtelee 0,25–1,0 metriin. Reunatueton päällystetty ajorata tai jalkakäytävä edellyttää vähintään 0,25 m leveää tukipiennarta, jonka tehtävä on estää päällysteen reunan murtumista.

Poikkileikkauksissa joissa ei ole reunatukea kuivatus voidaan hoitaa sivuojiin. Ratkaisu on yleistymässä katuympäristön hulevesien käsittelyn monipuolistuessa (viivytys ja imeytys sadevesiviemäröinnin sijaan).

Taulukko 8: Keskikaistan vähimmäisleveydet

Keskikaistan tyyppi

Vähimmäisleveys (m)

Korottamaton, nurmipäällyste

2,5

Korotettu, pensaita

3,0

Korotettu, nurmipäällyste

2,0

Korotettu, kivetty

0,5

Valaisinpylväät tai liikennemerkit keskikaistalla

1,2

Liikennevalopylväät keskikaistalla

1,5

Suojatien kohdalla

2,5 / 2,0 *

Liittymän lähellä, ryhmityskaista vasemmalle kääntyville

3,75

Liittymän lähellä, suojatie ja ryhmityskaista
vasemmalle kääntyville

5,0

* suositusminimi / ehdoton minimi


Kirjoittanut Jouni Sivenius
Syyskuu 2020


Lähteet

Liikennevirasto 2013. Tien suuntauksen suunnittelu. Liikenneviraston ohjeita 30/2013.

Suomen Kunnallisteknillinen yhdistys 1990. KATU 90. Kadunrakennuksen tekniset ohjeet.

Suomen kuntatekniikan yhdistys 2003. Katu 2002. Katusuunnittelun ja -rakentamisen ohjeet.

Suomen Paikallisliikenneliitto 2008. Bussiliikenteen infrakortti no 9.

Tie- ja vesirakennushallitus (TVH) 1984. Taajamatiet.

Tiehallinto 2009. Nopeusrajoitukset. TIEH 2100063-v-09

Tielaitos 1991. Pääväylät kaupunkialueilla, Suuntaus. Tielaitoksen selvityksiä 57/1991.

Vägverket & Svenska Kommunförbundet 2004. Vägar och gators utformning (VGU). Linjeföring.

Print Friendly, PDF & Email